Homoseksuaaliseen itsetyydytys foorumi g piste orgasmi

   Gay dating

Mies edustaa toimintaa ja nainen tietoa ja viisautta. Yhdessä he synnyttävät buddhahoodin. Vuosisatoja myöhemmin löysi Carl Jung terapiassaan tekniikan yhdistää psyykeen maskuliininen ja femiininen puoli. Vajrayjana on elävä buddhalaisen tantrajärjestelmän perinne. Tantrassa ihminen nähdään jumalana, jumaluutena, deitinä.

Jokaisella on sisällään samat jumalaiset ominaisuudet. Seuraamalla tantran ohjeita meillä on mahdollisuus päästä kosketukseen tuon ikiviisaan kipinän kanssa. Vaikka kristinuskossakin opetetaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, opetetaan samalla, että meitä kaikkia vaivaa perisynti, olemme perustaltamme pahoja.

Tämä mieletön käsitys on monien nykyisten ongelmien syynä. Meillä ei ole toivoa paremmasta elämästä muuta kuin alistumalla kunkin kirkkokunnan holhoukseen. Tästäkin syystä on tärkeä löytää jumaluus omasta sisästään. Kun kuvittelee itsensä jumalaksi, joka on latenttina ominaisuutena minussa, arkkityyppinä, voi yrittää nostaa niita piirteitä visualisaatiossa itsestään, sisältään. Tarkoituksena on nähdä itsensä erilailla kuin tavallisesti. En ole ruma, tyhmä enkä saamaton. Myöskään keho ei ole sama kuin minä.

Kehon toiminta loppuu välittömästi, jos mieli lakkaa toimimasta. Mutta on olemassa toinenkin keho. Deiti yoga nostaa itsetuntoa. Kun vertaat miten paljon mielipiteesi muuttuvat kehdosta hautaan, ymmärrät että se mitä itse ajattelet tänä päivänä ei ole ikuista. Tantrassa kannustetaan ihmisiä tuomaan esille omat himot, mutta myös viha. Siksi tantran harjoittaminen saattaa olla vaarallista ja siksi sitä on pidetty salaisena. Menetelmiä ei voi ymmärtää kukaan joka ei ole perehtynyt buddhalaiseen elämän filosofiaan.

Menetelmät joutuvat vihkiytymättömän käsissä helposti naurunalaisiksi. Vuosisatojen aikana myös kääntäjät ovat häveliäisyyssyistä sensuroineet intiimiä kohtia. Kerrotaan, että uudet tekstit ovat olleet enemmän revisionistisia kuin selventäviä.

Kun uusi sukupolvi jatkuvasti sensuroi alkuperäisiä tekstejä, on jokaisesta uudesta  sukupolvesta tullut yhä  suvaitsemattomampi. Niinpä ensimmäisessä buddhalaisessa tantra-jaksossa meditoija kuvittelee valaistuneensa ja visualisoi itsensä Buddhana, koska se on jokaisen perusydin.

Aluksi visualisoidaan esimerkiksi munkki kuninkaan asussa. Koska todellisuus ei ole duaalinen, se ei ole jakautunut kahteen erilliseen osaan. Vastakohtia yritetään sulattaa toisiinsa erilaisilla menetelmillä. Opettelija kuvittelee ja visualisoi jumalia, visualisoi niiden yhdyntää. Hän voi kuvitella itsensä heidän asemaansa. Kun usein ja keskittyneesti yrittää, saavuttaa päämäärän.

Kun on oppinut kuvittelemaan Buddhan kuvat, saa auki valokehon, sen kanavajärjestelmän, joka vaikuttaa mielenlaatuun. Se on aina kirkas valo, luonnollista valoa kirkkaampi ja muistuttaa lähes kalvakkaan kuun valaistusta.

Valon avulla saa kosketuksen Buddhan, miehen, naisen kehoon. Kun alkaa puhdistaa mieltään on parempi käyttää halua lisääviä objekteja, ei halua kieltäviä objekteja.

Buddha itse yritti kuusi vuotta kieltää itseltään kaiken. Hän laihtui luiseksi ja huomasi, että ei voi enää toimia tarkoituksenmukaisesti.

Kertomuksen mukaan hän sai valaistumiskokemuksen banjopuun alla, sen jälkeen aamulla maalaistyttö tarjosi hänelle maitoa, lähes kuin Eeva tarjosi omenaa Aatamille. Buddhalle selvisi, että valaistumiseen on olemassa keskitie, jota hän päätti seurata.

Intiassa epäillään tantran tarkoitusperiä, koska hindulaiseen  tantraan uskotaan liittyvän verenhimoisten jumalien rituaaleja, eläin- ja ihmisuhreja, mustaa magiaa, shamanismia. The Transformation of Desire Hienojakoisella tasolla mies symbolisoi ekstaasia, nainen jakautumatonta viisautta. Yhdessä energiat muodostavat edellytyksen valaistumiselle.

Tiibetissä kaikki kehoon liittyvät toiminnot olivat hyväksyttyjä, samoin seksi. Sukupuoliyhteyteen ei liitetty neuroottisia painolasteja kuten lännen sivilisaatio on tuonut mukanaan. Vanhoista kirjoituksista on voitu erottaa neljä edistysaskelta: Samanlaisia ohjeita on nähty annettavan Japanissa niille munkeille, jotka harrastavat yhdyntää nuorten munkkien kanssa. Erilaisilla käsiasennoilla varmistetaan nuorukaisen halukkuus ja se, minkälaisiin asentoihin hän on valmis.

Vasta kun on selvinnyt  ensimmäiseltä tasolta, on riittävän vahva siirtymään seuraavalle. Selviytyminen tarkoittaa, että on kyllä noteerannut  huikaisevan tunteen ja aistimuksen,  mutta ei ole tarrautunut siihen. Intian kuuluisat tantratemppelit ovat joillekin vain kamasutran kuvitusta tai hurjaa pornoilua, mutta  tantran opissa sanotaan: Se joka pystyy astumaan sisään tähän temppeliin tuntematta kiihtymystä, on valmis ylimpään ekstaasiin.

Ennen kuin voi edes kuvitella saavansa tyydytystä tantran opeista, on perehdyttävä täysin uudenlaiseen kuvaan ihmisen olemassaolosta ja elämäntavasta. Fyysisellä tasolla keho on pidettävä kunnossa, kaikki viisi aistia terästettyinä.

Suositeltava elämäntapa ihmiselle, joka haluaa vihkiytyä tantraan, on kaukana  motorisoinnista, mekanisoinnista, betonisoinnista, kemikalisoinnista, sähköistämisestä. Mitään ei voi kokea ilman aisteja, terveitä aisteja, omia aisteja.

Teoreettisella tasolla on sisäistettävä kolme perusedellytystä: On todella toivottava elämässään vapautumista kärsimyksestä. On haluttava käyttää valaistumisesta saamansa energia altruistisiin tarkoituksiin eli auttaa muita. On oltava riittävän viisas ymmärtääkseen tyhjyyden merkityksen.

Buddhalaisuudessa päämäärä on valaistuminen. Siihen johtaa sutran ja tantran tie. Sutratie tarkoittaa eettistä elämäntapaa, keskittymisen opettelemista sekä viisautta.

Tantraa koskevat samat edellytykset. Mutta tantrassa ei lähdetä perusteista vaan tuloksista, siitä mihin pyritään. Kuvitellaan minkälaisia saatamme olla valaistuneina, jumalaisia, tällä hetkellä. Jokainen mies ja jokainen nainen on täydellinen nyt. Meissä yhtyvät samat universaalit energiat, olemme niiden yhtymä. Tämän kuvittelemisen ja visualisaation päämäärä ei ole hekuma vaan transformaatio — emme ole enää riippuvaisia rajoittuneesta ja haavoittuvasta ulkokuoresta vaan nautimme rajatonta myötätuntoa.

Tämän muutoksen sisäistäminen vaatii valtavia voimia. Mistä niitä voi kerätä? Tantran mukaan suurin voimavara, energia, tulee haluista ja himoista. Jokainen aisti haluaa jo aamusta sille tyypillistä ruokaa. Silmä värejä ja muotoja. Jos ihmisellä ei ole aisteja ja niille kohteita, joutuu  hän hallusinaatioiden valtaan. Samoin mieli haluaa tietoa, mainetta, turvallisuutta.

Joku luulee, että ilman näitä himoja ja haluja ei voi elää. Mutta halut ja himot ovat muualla. Pohjimmiltaan jokainen haluaa olla onnellinen, vaikka enimmäkseen olemme tyytymättömiä. Tyytymättömyys johtuu siitä, ette ei koskaan voi olla varma, kuinka kauan onnen hetket kestävät. Ei vielä ymmärretä, että kaikki, ihan kaikki, mitä on ulkopuolella, muuttuu lakkaamatta.

Tyytymättömyyden kierre johtuu aisteista. Jos haluaa vapautua, ei saa luottaa ainoaankaan viidestä aistista. Aistit kontrolloivat  mieltä ohjaamalla sitä väärään suuntaan. Tarvitaan vahvaa itsekontrollia, etteivät aistit vie meitä silmien välityksellä kohti kauniita värejä ja muotoja, suun välityksellä kohti maittavia makuja, korvien välityksellä keskittymään ihanaan musiikkiin, ihon välityksellä pehmeään kosketukseen, nenällä juovuttaviin tuoksuihin.

Tällöin saan himon neutralisoitua niin, että se ei ärsytä mieltäni. Pystyn rauhallisesti ottamaan vastaan elämän ylä- ja alamäet", neuvoo Lama Yeshe. Tantrassa kuitenkin edellistä varotointa pidetään alkukantaisena. Tantrassa käytetään hyväksi juuri tuota himon tuomaa energialatausta. Se on polttoainetta, joka opitaan käyttämään henkisen kokemuksen ylläpitämiseksi.

Visualisoinnin lisäksi toinen hyvä keino on juosta pois, jos liian suuri intohimo tai aistinautinto tulee vastaan. Pakoon lähtö ei kuitenkaan edistä henkistä kasvua.

Nykyaika ruokkii ylenpalttisesti jokaisen himoja, aistinautintoja. Niiden ei saa antaa viedä mukanaan ja tehdä riippuvaiseksi mistään ulkopuolisesta.

On vain hyödynnettävä niiden tuoma energia. Vain näin voi kehittää transendentaalista viisautta ja kokea kokonaisuuden voiman. Koska ihmisen mielen laatu on jumalallinen, mielellä on kyky luoda jotain samanlaista, ei vastakkaista. Kaikki uskonnot sanovat ei mielihaluille, spontaanille käytökselle ja ilmaisuvapaudelle.

Kirkkokuntien tulisi kuitenkin murtaa ihmisten rajoittuneisuutta, ei tukahduttaa. Rajoituksillaan kirkko ja uskonnot luovat lisäesteen ihmisen vapautumiselle.

Ne rajoittavat ihmisen luontaisia kykyjä. Nykyihmisen elämä on jaettu osasiin, työ, koti, vapaa-aika, politiikka, urheilu. Päivään ei synny kokonaisuutta. Myös keho, tunteet ja luovuus on eroteltu. Ihminen elää tavallaan montaa elämää yhtaikaa eikä silloin mitään kunnolla. Tantran korkeinta tasoa harjoitettaessa ihmisen on kysyttävä itseltään: Tantran menetelmät saattavat nostattaa suuria intohimoja, energioita, mutta niiden takia ei saisi antaa periksi intohimolle.

Jos tämän intohimon täyttäminen tekisi ihmisestä onnellisen, olisimme kaikki hyvin onnellisia. Mutta intohimon tyydyttäminen, intohimoon mukaan meneminen vain lisää tyytymättömyyttä ja elämän tuskaa.

Ejakulaatio on primitiivinen tapa kokea tyydytys ja ekstaasi. Tyydytykseen on olemassa toinen menetelmä. Korkein tantra sisältää neljä menetelmää, joilla jokainen pystyy kanavoimaan himon energian henkiseksi vapautumiseksi.

Niiden erona on himon intensiteetti eli voimakkuus. Kuvan katseleminen auttaa yhdistämään kypsän ihmisen molemmat aspektit. Ennen katselemisen aloittamista on luotava oikea mielentila.

Minun on luovuttava ajatuksesta, että onnen etsiminen aistien välityksellä voisi toimia, se on illuusio ja tuo vain pettymyksiä. Se on tarrautumista valhekuvaan. On sanouduttava irti aistien tuoman mielihyvän etsimisestä. Oletukset ja odotukset kääntävät mielihyvän pahaksi, ei mielihyvä itse.

Ennen harjoitusta  on oltava varma ja sisäistettävä tosiasia, että aistien tiellä tulisi kohtaamaan vain pettymyksiä. Ihastuessaan ihminen alkaa väistämättä liioitella mielessään kohteen kauneutta ja urheutta.

Loppujen lopuksi hän on ihastunut siihen mielikuvaan, jonka on luonut rakastamastaan henkilöstä. Himo tekee molemmat sokeiksi. Himossaan myös unohtaa, että kaikki muuttuu koko ajan. Ei riitä, että järjellä kyllä tietää kaiken muuttuvan, järki yksin ei tavoita syvän oivalluksen tasoa. Usein kerrotaan vertausta puun sisässä kasvavasta ötökästä. Ötökkä syntyy puussa ja alkaa kasvaa syömällä puuta. Samalla tavalla voi kuvitella tapahtuvan tantrassa.

Himo aukaisee tien viisauteen. Viisaus kuluttaa ihmisen mielestä negatiivisuuden, myös himon. Himon funktio on siten tantrassa ja tavallisessa elämässä päinvastainen. Tantran suuri oivallus piilee siinä, että ihminen voi tavoittaa jakautumattoman jumaluuden, kaikkivoivan, kaikkitietävän hyvyyden ja kauneuden yhdistämällä sen mikä maailman alussa jakautui.

Yhdistymisen voi tuntea mielessään, mutta helpommin tunteen saavuttaa yhtymällä vastakohtaansa. Mitä intohimoisempia tunteita ihminen kehittää, kuitenkaan menettämättä itseään, sitä suuremman yhtymisen kokemuksen ja lopulta olotilan hän saavuttaa. Tavallisten ihmisten on helpointa kokea ensimmäisen asteen kokonaisuus. Tunnemme ihastusta johonkin mikä on kaunista, jännittävää, mielettömän ihanaa. Tavallisesti se on toinen ihminen. Voimme kokea ekstaasin pelkästään katselemalla häntä tai hänen kuvaansa, esim.

Kun työstää hänen kuvansa katselemisen mielihyvän, voi tuntea suurta iloa ja onnea. Kun on pystynyt kokemaan tämän ilon kuitenkin ymmärtäen, että ei voi saada omakseen iskelmätähteä, on saavuttanut ensimmäisen asteen tantran. Toisella tasolla kohde on niin paljon enemmän omalla tasollamme, että voimme hymyillä hänelle, voimme jopa jutella hänen kanssaan. Hänestä tuntuu lähes kuin hän kävelisi puoli metriä maan pinnan yläpuolella. Kuitenkaan emme tule surullisiksi, vaikka tiedämme, ettei kohde ole meitä varten, hänellä on muita ihmisiä ympärillään tms.

Kolmannella tasolla iloitsemme kosketuksesta. Pystymme kävelemään vaikka käsi kädessä ihastuksen kohteen kanssa. Se tuo niin paljon ihmeellistä energiaa, että koko päivä tuntuu elämisen arvoiselta. Olemme iloisia siitä hetkestä ja kosketuksesta haluamatta sen enempää.

Neljännellä tasolla voimme yhtyä häneen sukupuolielimillämme. Olemme kehittäneet sietokykyämme tai kykyämme muuntaa ihastus ja intohimo niin korkealle, että vaikka intohimo on suuri, se ei vie meitä mukanaan, vaan osaamme käyttää sen synnyttämän energian itsemme sisällä. Valaistumisessa ihminen on ajan ja paikan ulottumattomissa. Hän ei koe kiintymystä eikä riippuvuutta — ainaostaan kaikki on sisällä, meissä itsessämme.

Tantrakumppanit ovat toisilleen portteja tilaan, jossa ei enää ole erillisyyttä, jossa kaikki on yhtä, kaikki on tiedossa, kaikki on rakkautta ja kaikki on mahdollista. Rakkaus merkitsee jonkinlaista valaistumisen astetta.

Siihen kuuluu egosta minän korostamisesta luopuminen eli samanlainen ajankulun ja itsen unohtaminen. Tärkeää on hiljentymisen opettelu. Hiljentyminen ja läsnäolo sekä pyyteetön rakastaminen ovat lähes kaikkien esteiden kaatamisen peruslääkkeet.

Mikään ei voi saada aikaiseksi oman käsityskyvyn ylittävää nautintoa, jota kuitenkin ihminen sisimmässään kaipaa. Oma seksuaalisuus on kohdattava ensin, oma sisäinen voima löytyy sen jälkeen. Seksuaalisuus on ihmisen perusenergia. Seksuaalisuus on usein juuri se ainoa alue, jonka voimaa ihminen ei koskaan saa kokonaan hallintaansa.

Yhteiskunnan tasapäistämisestä huolimatta seksuaalisuudessa säilyy aina myös yksilöllisyyttä. Normaalisti elämänvoima lepää alimmassa eli mulachakrassa, josta se purkautuu sukupuoliyhdynnässä kuin varaventtiilistä pieninä ryöppyinä. Perusenergia aivan kuin nukkuu pihahdellen välillä. Tantraharjoituksilla mulachakraan saadaan aikaan tarpeeksi voimakas pyörre, jotta perusenergian paine kasvaa ja se saa voimaa nousta ylöspäin.

Henkisen tason orgasmeissa ihminen voi saada kokemuksen ikuisuudesta, äärettömyydestä ja kaiken ykseydestä. Jos kiihottumisen pystyy vastaanottamaan järkähtämättä ja toimimatta, nousee orgasmi sille tasolle, missä ihminen kokee, mitä ikuisuus ja läsnäolo tarkoittavat.

Koemme orgasmin hetkellä mielen tyhjenevän. Kun energiakenttäämme syntyy tyhjiö, virtaa kaikkeudesta jotain siihen tilalle. Tyhjiöön virtaa jotain alkuperäistä,  jumalallista ja vielä koskematonta.

Yhdyntä on tila jossa ollaan jumaluuden eli luomisvoiman lähellä, lähellä alkukaaoksen tilaa, jota ihmismielen ei pitäisi yrittääkään alistaa järjestykseensä ja hallintaansa.

Ennen kuin alkaa kulkea nautinnon tietä, on hyvä olla elämys siitä, mitä kohden on menossa. Hengityksen ei saa antaa nousta pinnalliseksi rintakehän kohoiluksi, vaan on keskityttävä syvähengitykseen. Hallitsemispyrkimys on unohdettava ja otettava tilalle pyhittäminen.

Seksi on matkustusväline, erotiikka yhtyminen. A washed out sailor is not the one who messed the shore but the one who never started the trip. Liekö pysähtynyt vai pysäytetty Vihreässä Langassa provokatiivisesti aloitettu keskustelu seksuaalisesta tyydytyksestä Naisliike miehille: Uskon, että monen mieleen jäi tyhjä olo. Eikö Suomen edistyksellisimmällä viikkolehdellä ole rakastavaisille muuta tarjota kuin "vilkasta parisuhdeseksiä" ja "useampia yhdyntöjä"? Eikö jälkiteollisessa yhteiskunnassa vaihtoehtoseksi voisi sisältää muutakin kuin itsetyydytystä ja kaupallisia seksipalveluja?

Merja Helle Naisasialiitto Unionin puheenjohtajana ohjaili seksikeskustelun sukupuolen merkitykseen yhteiskunnan valta-rakennelmissa ja toivoi käsitykseni mukaan naisia miesten paikoille Vihreiden Naisten puheenjohtajaa Sallamaari Niemistä askarrutti naimahalukkuuden elämänkaari.

Hannele Törrönen valisti naisten itseapuryhmistä, jotta nainenkin nauttisi kehostaan kuten mies. Jäin kaipaamaan jotain uutta taivaan alle.

Siittäminen on luonnon laki ja suhtautuminen siittämiseen kulttuurin tuote. Alkukantainen mies yhtyi naaraaseen ilman tunnepurkauksia. Naiselle orgastinen kokemus on vasta muutaman sukupolven tuote.

Mutta alkaa olla todisteita siitä, että miehen ja naisen yhtymisellä on myös henkilökohtainen merkitys tiedostamisen tiellä. Yltäkylläinen ja intelligentti ihminen saattaa käyttää samoja avuja henkisyyden "synnyttämiseen", joita primitiivinen ihminen käytti fyysisten lasten synnyttämiseen.

Olemmeko liian laiskoja pohtimaan erotiikkaa eli seksin henkistä puolta vai elämmekö sellaisessa puutteessa, että jälkiruoka ei vielä maita? Voin sanoa, et prostaatti huutaa hoosiannaa ja eka tulee minuutin sisällä ja lasti lentää sisällä. Ja jos ei ole kokemusta niin lasti saattaa lentää aikamoisella paineella, eli pyyhettä päälle jos ei naamalleen halua; Vekotin kuulostaa naurettavalle väkerrykselle, mutta takaan, että se on vaivanarvoinen asia.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Ootko vltun urpo imeny äitis nisää 4kymppiseksi asti kun sulla ei ole mitään hajua mikä on homostelua ja mikä ei. Sun elämänkatsomukses rajottuu näköjään äitin tissistä jääkaapin kautta pikkukakkoseen. Hahmota tästä, jollet ole hahm. Mistä lähtien seksilelun käyttäminen on tehnyt miehestä homoseksuaalin? Vittu kun sais sut tohon kätösen ulottuville niin lävähtäis aikamoinen pommi suoraan keskelle lärviä niin et korvat läpsää yhteen.

Mistä niitä tehokkaita moottoreita saa? Sauvoissa tahtovat olla vähän liian korkeilla kierroksilla väriseviä ja siksi puuduttavia eikä kunnolla täriseviä. Ei siinä välttämättä orkkua tarvitse.

Eturauhasen hoitelun jälkeen naiset näyttävät hemaisevammilta, kun herkkyys sen suhteen on parempi. Täällä olisi yksi kertomus tästä tapahtumasta ; Kannattaa lukea! Menkää Japaniin opettelemaan, luulo ei ole tiedon väärtti. Kun olet kokenut kaiken mekaanisen räpläilyn niin on aika siirtyä henkiseen ulottuvuuteen. Kun on pikkupenskasta asti räpläillyt piliään ja siitä sitten aikuisemmalla iällä päätynyt eturauhasen kiihottamiseen, alkaa ne enemmän tai vähemmän tuntumaan ei niin kiinnostavilta asioilta.

Moni meistä on joskus sattunut huomamaan artikkeleita tms. Eli siis tarkoitan nyt pelkästään mielen kautta tapahtuvaan tuhmailuun. Ilman asiantuntemustakin, ja opusten loputonta selailua, sulla on mahdollisuus avata ovia ihan uusiin ulottuvuuksiin. Olet kotona yksin ja mieleesi juolahtaa, että nyt ois kiva tumputtaa, niin älä tee sitä. Laita rauhallista musiikkia soimaan. Esim youtubesta löytyy hakusanalla "relaxation" monenlaista alfa- ja beeta-aalto -ääniä.

Makaat rauhallisesti sängyssä pimeässä huoneessa kuunnellen rauhottavaa pimputusta. Kun olet jonkun aikaa rentoutunut, siirrä ajatuksesi sinne missä anaali, elin ja eturauhanen sijaitsee. Vähitellen alat tuntemaan niiden olemassaolon normaalia voimakkaammin. Keskitä kaikki ajatusenergiasi sinne. Kun paikka on rauhallinen, etkä ole huolissasi, että joku tulee, niin vähitellen ajan ja paikantajusi alkaa unohtua. Kiihottuneisuuden tunnekin alkaa voimistumaan. Keskity pelkästään eturauhaseen ja siihen tunteeseen kun saat orgasmin.

Älä ajattele mitään muuta. Sitten alat erittäin hitaasti ja rauhallisesti supistelemaan anaalia. Koko ajan ajatuksissasi on vain se tunne kun saat orgasmin. Jatkat kiusoittelevanhidasta supistelua, niin että juuri ja juuri tunnet sen. Kun onnistut saavuttamaan voimakkaan kiihottumisen alat hitaasti voimistamaan supisteluja. Muista edelleen edetä rauhallisesti. Kun olet tehnyt sitä hyvän aikaa huomaat jo supistelevasi anaalia voimakkaasti. Nyt ala pitää silloin tällöin supistusta yllä pidempään.

Vähitellen tunnet kuinka siemennestettä alkaa valua supistustesi tahdissa. Se lisää entisestään kiihottumista. Jatkat voimakkaita supisteluja, ja voit alkaa samalla hieman liikuttaa lantiota ylösalas. Kiihottuneisuus saavuttaa vähitellen voimakkaan tunteen. Silloin alat olla lähellä laukeamista. Tunne on erittäin nautinnollinen ja olet varma, että laukeat. Jatkat voimakkaita supisteluja ja lantioliikkeitä vähitellen alat tuntemaan sen tutun tunteen, mikä tulee hetkeä ennen orgasmia. Se tunne saa sut tahtomaan voimakkaasti laukeamista.

Mielessäsi annat orgasmille luvan tulla. Ja ennenpitkää ensimmäiset orgasmiaallot alkaa tuntua alapäässä. Orgasmi voimistuu kohti huippua ja koet eläimellisen voimakkaan ja jopa pelonsekaisen orgasmin.

Siemennesteet roiskuu voimakkaasti sykkien. Kun orgasmi on ohi, se jättää sulle takuuvarmasti oudon ja hölmistyneen olon, kun pystyit laukeamaan pelkästään mielesi avulla. Itse olen pystynyt tähän n. Aluksi on tietysti vaikeaa, koska nämä asiat vaatii harjoitusta. Ensimmäisillä kerroilla mun sydän hakkas niin kovaa, että se keskeytti useamman kerran. Välillä tuli inhottavia rytmihäiriöitä. Vähitellen opin olemaan rauhallisempi niin sydän ei ihan yritä tulla rinnasta ulos.

Se tunne vaan on niin voimakas, että se saa sydämen hakkaamaan. Mutta jos haluat jotain uutta niin tässä vinkki. Vastaa alkuperäiseen viestiin Eturauhasorgasmi??

Cleopatra de xexo porno videos pornos gratis lesvianas quiero ver pelis porno gratis ver gratis super pollas sexo con gordas gratis follar bien folladas chochos jovenes lesvianas chicas xxx maduras hannah montada videos porno hd follando porno brutales x ver vídeos de orgias lesbianas amateur follar hoy nenas cachondas videos tetonas xxx orgias maduras putasviejas maduras sexo maduras gratis trios gratis videos bukkake videos porno porno gratis pollas videos gratis pprno videos muy xorras putitas gratis sexo cam xxx chicas enseñando el mejor porno france porno gratis mujeres vestidas y culonas follando xxx gratis maduras tetonas españolas folladas de asiaticas cachondas películas pornográficas gratis en español anal porno enfermeras lesbianas petardas asiaticas porno años 80 estudiantes follando lisa ann porn tube amateur videos dunia montenegro maduras sexo gratis sexo porno gratis videospornoxxx videos de maduras porno gratis pelicula porno pollones videos eroticos de sexo lesvico travesti pollon x-art gratis porno porno español mom and son xxx porno gordas masage rooms orgias erotico video de pajas femeninas casting porno italianas gang bang porno eyaculacion femenina asiaticas folladas torbe vídeos porno desvirgacion anal porno pelirrojas xxx orgia gordas mujeres maduras calientes porno sexo colegialas ruvia 19 sexo porn bdsm follar follando duro follando videos porno con maduras videos de tetonas españolas modelos rubias 18 orgias lesbianas fetichismo pies videos de culonas brasileñas porno castellano follamdo porno gratis actrices del porno gratis videos porno de trios de hombres desnudos super tetas grandes tetas grandes casting sexo anal extremo corrida fontanero xxx porno en publico porno fiestas petardas tube porno gratis sexo anal anal maduritas travestis porno.

con viejas peludas ancianas porno negra actrices x videos porno tias desnudas película x porn video porno español mujer cachonda vídeos porno pelirrojas sexo video lesbianas gratis folla a hombres maduros sexo con porno tub tube porno duro joven follando poeno video porno lesbicas porno tetas gratis masajistas videos porno tetas en castellano sexo amateur porno rubias abuelas peludas vídeos travestis con xxx madura caliente amateur xxx videos gratis x gratis porrno gratis porno tia buena follando mujeres hentaixxx videos de lesbianas masturbandose videos porno gratis peliculas porno anal en tetas de hombres videos porno ver porno maduras.

con doble penetracion anal videos porno negros desnudos en español coños eyaculando milf lesbianas gratis descargar videos porno castellano lesvianas videos pornos video de sexo entre lesbianas prno español gratis porno follando vidios porno gratis porno transex gorditas maduras porno viejas sexo peludas ver peliculas xxx maduras mature videos porno de lesbianas petardas latinas xxx peliculas porno despedida soltera porno rubias videos pornos masturbacion femenina porno gratis peliculas porno falso porno castellano follandose videos de tranxesuales xxx hd tias con peliculas pornos gratis xxx sexo anal videos pornos en tetas maduras caliente mom and son xxx tias con putas x vidios de gordas alexis texas anal sexo duro follando videos gorda follando chicas asiaticas porno xxl xxx orgia swinger franceska jaime mejor porno español los mejores videos porno de rubias tetudas videos porno video porno africano las mas putas rubias 19 videos porto gratis películas pornográficas gratis videos porno corridas de maduras eroticas videos hentai porn bree daniels videos masturbacion dibujos adriana deluxe xxx culonas negras folladoras pornoxxx gangbang porn videos porno masage pelis porno de guarras chicas amater lesbianas fetichismo de casa cachonda porno embarazadas porno trios tetonas porno gordas porno español cams sexo vídeos porno trios hd videos gratis mujeres negras desnudas el amor chicas para mujeres maduras porno españoles porno interacial vídeos porno gratis porno preñadas porno hd español gratis porno gratis mujeres mujeres muy putas modelos video porno viejas cachondas videos porno de lesvianas videos xxx porno sado videos porno gratis pareja joven porn porno gratis de sexo porno en la secretaria porno modelos rubias putas porno de madurasxxx porno amateur xvideos sandra milka mujeres tetonas videos anal videos pornos pollas grande porno los mejores videos porno japones paginas porno castellano gratis porno enfermeras porno videos porno joven despedidas sexo con rubias porno en la ducha bdsm amateur pollas negras x masajes erotico corriendose a cuatro patas x gratis chicas porn videos eroticos putas follando rubias x gratis cumlauder en español amater follando hentai porno de lesvianas porno xxx gratis vídeos de maduras pajas tube masaje porn tube hd videos hentai jovenes rubuas 19 vids porn porno lesbianas chicas porn bus maduras.

con amigos videos españoles videos caseros lesbianas viejas chupando pollas videos ñorno jasmine webb zorras rubias putas gratis porno amater español porno de lesbianas follando hija sexo con tetas grandes tetas naturales mom and son xxx putas rubias bdsm videos porno de gratis porno de madres y culonas y joven despedidas de enanas xxx interracial chicas amateur tube viejas lesbianas masajes pornos de enfermeras lesbianas maduras porno sado porno en espanol roxy raye porno intercambio parejas porno mujer eyaculando videos porno lesvianas cosplay babes sexo gratis fotos gordas folladas lesbianas travesti porno videos porno con latinas folladas romanticas xxx amater xxx vídeos de abuelas haciendo pajas gratis porno mayores follando gratis videos porno gratis maduras viejas follando ribias 19 actrices porno español trios porno columber en español parejas amateur españa trios hd porno gratis maduras bullporn porno morenas maduras gratis españolas maduras sado porno violacion mangas porno gratis maduras videos porno africano videos cunnilingus videos porno asiatico chicos follando negra sexo anal ferrara gomez follar viejas gordas follando casting porno intercambios dibujos manga porn travestis gratis lesbianas amateur español amater lesbianas penetracion vaginal maduritas.

con tios follando follada video porno para follar porno amateur rubias tetonas videos manga hd cachondas chicas porno gratis lesbianas gratis porno on blondes cumlouder español videos xxx sexo suave porno gratis españoles erotico porno maduras peludas fetichismo de vídeo xxx videos porno extremo tias meando en la folla a su madre hija porno porno gratis de travestis videos de tetonas porno españoles gratis video tetas naturales perfectas las mejores paginas porno gold camaras porno vidio videos gratis viejas maduras lisa ann masajes lesbianas party corridas follando chicas sexo peludo porn free masage porno gratis porno gratis trios tetonas desnudas porno trios gratis masturbaciones porno blackonblondes videos hentai porno mandingo videos xxx sexo maduras gratis porno como follar videos porno madre hija sexso peliculas porno pollas calientes videos xxx abuelas porno maduros vidios de maduritas tetas grandes pollas lesbianas petardas lesbianas nikki benz videos pornos travestis follando anal vídeos porno gratis porno biejas follando madre hija corrida anal vicky storm super mamada videos xxx lesbiana putas videos sexo video pirno porno hd corridas cara videos de lesvianas videos porno interracial porno español viejas porno x videos coños peludos despedidas de lesvianas jasmine webb hentai hardcore porno.

En porno hratis chochos rubios videos gratis porno x secretaria porno salvaje sexo vidio porno porno castellano follandose muy xorras culos grandes mujeres coños maduritas porno cachas porn hd bondage video gratis videos porno xx secretarias camaras porno bisexuales mujer mujeres maduras amateur porn sexy porno coños eyaculando videos maduritas porotube porrno gratis porrno gratis porno videos xxx madres porno de sexo anal alexis texas tetas perfectas peliculas porno gratis samantha bentley videos maduras guarras lesbianas pelis xxx videos porno castings porno gratis maduras videos porno xxx rubias tetonas videos porno porno espanol videos porno completos porno de travestis muy putas gratis maduras en publico videos tetas grandes tube hd super tetonas y culonas maduras sexo lesbico casero trios gratis tias en castellano porno gratis chicas con madura caliente enfermeras lesbianas porno con abuelas gordos trio follando viejas españolas haciendo pajas mujeres negras maduras super tetonas y maduras porno español porno mature videos porno gratis follando putas mamando xxx morenas xxx videoporn casting porno gratid gorda xxx ver videos xxx culonas sexo grtis follando rubias culos chicas enseñando el coño caliente amateur porno español película porno trans porno gratis muyzorrras maduras videos hd videos xxx videos muy xorras culos grandes corridas femeninas pelis xxx gratis porno gratis nacho vidal en español mujeres maduras putitas jovenes masajes eroticos videos porno videos pornos gratis chicas buenas xxx español xxx pollas grandes videos de tetas muy guarras x videos exnovias orgias gratis gangbang rubias21 madura española follando pornstars tube videos porno gratis tetonas hd porno asiático rubias tetonas folladas chicasguarras morenas maduras calientes cunnilingus tetonas porno cocina porno español webcams sexo gratis porno japones xxx vintage travestis en tetas muy peludas joven follando descargar videos maduras pajeandose secretaria vídeos de maduras xx secretarias buenas folladas videos sexo orgias porno anal anal chupando pollas gordas gratis castin porno españa masaje anal porno maduras amateur porn porno putas maduras porno abuelas tetonas porno de hombres masturbandose videos videoa xxx video videos porno porno viejos follando rubia española follando follada romantica chicas guarras lesbianas mujeres mujeres negras desnudas videos porno abuelas interracial videos porno trios porno mujeres negras videos eroticos mujeres chupando pollas peludas sasha grey xxx muyzorrras jovenes videos porno porno bareback mui zorras peludas tetas negras enormes porno xx porno duro putas videos porno hentay gordasfollando porno para follar follando duro sexo anal videos trabestis tias buenas xxx abuelas sex videos porno abuelas web cam sexo amateur porno joven follando xxx tetas naturales actrices x videos desnudos polla videos de eyaculaciones femeninas videos anal hd sexo abuelas calientes por el coño depilado quiero ver videos porno gratis mamadas jovenes chicas desnudad hd porno despedida sexo hentai vidios porno fiestas xxx videos porno barbosa lesbianas gratis se corre en castellano despedida soltera porno cachas pelis porno videos pornos gratis gang bang porno español porno porno árabe porno duro anal video porn vidios de chicas haciendo sexo gratis doble penetracion vaginal interracial chicas cachondas videos porno gratis culos grandes follando porno con enanas peliculas porno erotico cumlauder videos travestis con maduritas xxx videos porno falso porn free videos gratis polla por el mejor porno gratis de solteras videos porrno gratis de madura y chicos masturbandose follando porni español los mejores videos exnovias orgias de sexo porn porno españoles gratis de lesbianas videos pprno follando embarazada alexistexas se avecina xxx porno pollas negras porno en playas nudistas porno x gratis porno gratis sexo porno joven pelis porn porno x vidros xxx maduras videos porno españolas juegos porno gratis madura ver videos porno gratis viejas tias con asiaticas anal duro peliculas porno maduro ver videos porno arabe chicas putas gordas maduras gratis mia magma porno morenas videos tias en la calle del sexo cam porno rubias porno xxx rubias desnudas follando mujeres maduras porno cratis parejas rusas porno de enanas peliculas xxx madres porno videos porno de lesvianas gratis follando vídeos porno gratis doble penetracion paris porn amateur xexo gratis masturbaciones masculinas sexo trans videos porno gratis porno videos xxx corridas follando videos porno español gratis peliculas porno abuelas amateurs petardas follando culonas maduras guarrillas follando abuelas orgias amater es.

cumlouder como follar con mama porno español tetonas follando películas porno españoles penes de españolas gratis sexo duro porno gratis eroticos videos de maduritas xxx gratis gang bang tube porno español gordas peludas vídeos gratis se la calle videos negras x españoles ancianas lesbianas ver videos porno tetas grandes ancianas orgias hd follada romantica chicas jovenes calientes pollas negras putas cachondas xxx gratis gigi love indias follando abuelas interracial chicas espiadas mejores páginas porno castellano gratis maduras cachonda art porn tube pornstars hd videos de madres pajas fetichismo pies videos sexo porno de asiaticas porno de lesbianas penetracion vaginal chicas meando en castellano videos hd follada videos pornos gratis videos prno español mujeres tetonas porno gratis videos cunnilingus videos teens gordas desnudas videos famosas follando colegialas maduras rusas castingcouch-x moms xxx porn tube milf lesbianas masajes lesbicos peliculas porno morenas porno madura con polla jesse jane anal sexoxxx videos sexo video porno hentai xxx x striptease xxx sexo grati sexo duro rubias tetonas mujeres muy peludos videos porno animado vieos porno paja española follando vidios pprno videos follar bien videos de trios videos phorno gratis vídeos porno secretarias porno actrices porno porno español abuelas pono español videos xxx maduras amateur tube cumloader españa petardass videos porno bueno follar abuelas follando películas xxx follando embarazada porno tube guarras gratis en español vidios de virgenes porno gordas sexo lesvico gratis videos de sexo erotico hombres negros videos porno casero trios amateurs follando videos porno español gratis maduras gratis xicas desnudas prno follar culos follando se la playa maduras videos de travestis follando por el culo videos porno gratis x en el amor follando gratis ver videos potno gratis peliculas porno free videos prno follar por no gratis follando abuelas masturbandose videos porno sexo tori black videos porno pornstar famosas gemidos de madres videos pormos videos porno cocina orgias lesbicas videos pporno follando asiaticas lesbianas tetonas video amateur xxx pies videos porno peludas viejos videos de porno gratis porno negro porno madura corridas porno fotos de porno español tetonas follando blancas cumlauder gratis porno videos sexo jovenes nenas calientes porno gratis porno violacion lisa ann morenas videos ponor gratis 19rubias porno gratis españolas videos porno lesbiana maduras tragando semen porno bbw tera patric porno.

con mujeres muy grandes corridas femeninas porno de trios videos pornos gratis xxx tias buenas videos porno sexo peludo es. cumlouder españolas videos porno viejas gordas corriendose a hombres follando amigas lesbianas chicas masturvandose abuelas pono duro sexo trans videos porno de sexo jovenes follando en español masages xxx xxx nuria tetona videos coños videos hombres follando pareja española las mejores videos de lesvianas videos porno porno gratis de hentai porno gratis en la calle webcam sex peliculas porno latina xxx peliculas porno amater español porno de porno gratuito porno rubias putas gratis dora la playa gordas naturales chicas guapas follando free hd porno xxl gratis mujer cachonda vídeos de maduras maserati xxx japonesas porno free videos culonas porno español mujeres tocandose viejas gordas follando gorditas alyssa branch videos putas viejas videos lesbicos mujeres corriendose a su hija porno amaters porno de trios sexo con sexo árabe trans porno xxx video porno italianas gang bang porno gratis pornstars tube chicas folladoras mandingo videos españoles penes de maduras ver videos gratis de hombres desnudos sasha grey follando sexo lesbico trios pornstars famosas haciendo el coño rasurado porno hd videos porno anal videos x amater es.

Homoseksuaaliseen itsetyydytys foorumi g piste orgasmi

Thaihieronta mikkeli homo ilmainen seksideitti